Haluan vapautua sellaisesta tarinasta, jota olen kertonut itselleni parikymmentä vuotta. Uskon voivani tulla tietoiseksi siitä, mikä minut sellaiseen elämänvaiheeseen johti, ja lopulta pystyä antamaan sen itselleni anteeksi. Tekstissä ei mainita henkilöiden eikä yritysten nimiä, muuten kuin kirjoittanut.
Selvitys velkaantumisestani on liite, jonka kirjoitin ja lähetin yksityishenkilön velkajärjestelyhakemukseen. Sain apua yhteydenottamisessa oikeusaputoimiston talous- ja velkaneuvontaan, ja sitten talous- ja velkaneuvojalta, joka muun muassa teki velkasaldokyselyt ja täytti hakemuksen puolestani. Kiitos heille. Hakemusprosessi aloitettiin noin 9/25 ja päättyi 4/26. Järjestely myönnettiin alkaen 1.5.2026 ja päättyen 30.4.2029.
”Velkaantumiseen liittyvä selvitys on velkajärjestelyhakemuksen tärkein liite. Sen tarkoitus on auttaa osapuolia ja ratkaisun tekijöitä ymmärtämään, mistä velkaantuminen johtuu ja mitä olet yrittänyt tehdä asialle. Selvitys menee sekä käräjäoikeuden, velkojien, kanssavelallisten että takaajien tiedoksi.”
– Pirkanmaan oikeusaputoimisto
Selvitys velkaantumisestani,
sen mukaan kuin itse muistan
Kirjoittanut
Kuokkanen Riku
22.2.2026
Velkaantumiseni alkoi vuoden 2007 keväällä otettuani ensimmäisen pikavippini ollessani 21 -vuotias. Työskentelin silloin vakituisesti myyjänä, ja opiskelin korkeakoulussa. Asuin vuokralla itsenäisesti, ja minulla oli oma auto. 2007 alkuvuodesta silloinen muutaman vuoden kestänyt, ensimmäinen pitkäaikainen parisuhteeni tuli päätökseen, ja olin siitä jonkin aikaa poissa tolaltani. En osannut silloin käsitellä asiaa tai uskaltanut tuntea eron nostattamia tunteita, vaan pakenin niitä ryyppäämällä alkoholia. Siitä huolimatta pystyin käymään töissä, mutta en juuri keskittymään opiskeluun.
Minua pyydettiin mukaan viikon ulkomaanmatkalle -07 toukokuun aikoihin, ja lähdin sinne ”tuulettumaan”. Palattuani matkoilta ei rahaa ollut juuri jäänytkään laskujen maksamisen jälkeen. Ja koska töistä oli vapaata, seuraavaan palkkapäivään oli jonkin verran aikaa, ja pyysin silloin päästä töihin vapaillani. Tarvitsin kuitenkin bensaa autooni mm. työmatkoja varten ja ruokaa kaappiini. Sitten kuulin eräältä kaverilta, että pikavipin ottaminen olisi helppoa; saisin 100 € tekstiviestillä, ja ehtona oli maksaa 120 € kahden viikon kuluttua takaisin. Otin sellaisen pikavipin, ja tarkoitus oli maksaa lasku palkasta ja palata normaaliin arkeen. Kaveri joka ehdotti vippiä on siihen syytön, se oli oma valintani.
Yhdellä satasella en päässyt palkkapäivään asti, vaan otin toisen samanlaisen pikalainan eri yrityksestä. Takaisinmaksettavaa oli 240 € muiden laskujen, niin kuin vuokran ja puhelinliittymän ja auton kulujen, lisäksi. Työmatkaa minulla oli noin 20 km suuntaansa. Pelkäsin menettäväni luottotietoni heti, jos en eräpäivään mennessä maksaisi laskujani. Koskaan aikaisemmin mikään laskuni ei ollut mennyt edes perintään asti, joten en tiennyt, miten asiat menevät. Tunsin häpeää enkä uskaltanut ottaa yhteyttä vippifirmoihin ja kertoa niille tilanteestani.
”Ratkaisin” asian ottamalla isomman vipin taas eri yritykseltä, jolla maksoin aikaisempia pois. Maksettavaa tuli enemmän. Muistaakseni 200 € vippi maksoi noin 250 € ja 300 € pikalaina lähemmäs 400 € (en ihan tarkalleen muista, mutta sitä suuruusluokkaa). Sillä kaavalla yritin saada lisää aikaa, koska toivoin asian vain katoavan jonnekin. Otin isompia pikalainoja maksaakseni pienempiä. Palkka kulki normaalisti ja sillä tulin toimeen. Ei käynyt silloin mielessänikään, että pankissa varmaankin autettaisiin, koska olin vakituisessa työsuhteessa.
Lainojen ottaminen kuitenkin kuormitti henkisesti ja stressasi, koska jollain tasolla tajusin, että en voisi loputtomiin maksaa pikalainoja pikalainoilla. En kuitenkaan uskaltanut pysähtyä todella selvittämään velkojani, koska pelkäsin tuomitsemista ja häpesin tilannettani. Joten jatkoin lainojen ottamista. Aloin käyttää lainarahoja alkoholiin ja jopa vuokraamalla erilaisia ”bilepaikkoja” ”juhlimiseen” ”kavereiden” kanssa. Lopulta tuli eteen tilanne, että en löytänyt enää yhtäkään pikavippifirmaa, josta saisin lainaa, koska olin velkaantunut niille kaikille.
Perintätoimistoista alkoi tulla kirjeitä ja sitten ulosotosta, enkä uskaltanut avata niitä. Vuoden 2008 alussa irtisanouduin myyjän työstäni, koska olin omasta mielestäni törttöillyt tarpeeksi ja alkoholin käyttö alkoi heijastua työpanokseeni. Pakenin. Pelkäsin ulosottomiehen ilmaantumista kotiovelleni ja ääniä rappukäytävässä. Jäin käytännössä makaamaan sohvalleni. Eräs henkilö löysi postilaatikkoni pullollaan avaamattomia kirjeitä perintätoimistoilta ja ulosotolta (postilaatikot taloyhtiössä olivat kerrostalon ulkopuolella). Silloin vippailuni selvisi jollekin muullekin.
Muutin läheisteni luokse, sain selviteltyä asioitani ja tokenin sen verran, että sain työpaikan ja opiskelin täysipäiväisesti. Perintätoimistoja ja niissä laskuja oli niin monta, että oli hankalaa yrittää toteuttaa minkäänlaista järkevää takaisinmaksusuunnitelmaa jokaiselle erikseen. Odotin, että laskut menisivät ulosottoon, ja sovin ulosottomiehen kanssa määrän, jonka maksoin itsenäisesti kuukausittain sen mukaan, minkä verran sain palkkaa. En kuitenkaan tiennyt, kuinka paljon velkaa minulla oli kokonaisuudessaan, koska velkoja oli monessa paikassa, ja ne menivät ulosottoon vähitellen. Yritin selvittää asiaa, mutta myös perintään meni vähitellen maksamattomia laskujani.
Tietämättömyys velkamäärästäni laski pikkuhiljaa motivaatiotani työntekoon ja velkojen maksuun, koska kun jonkin sain maksettua, perintään tai ulosottoon ilmaantui lisää maksettavaa, ja se näytti yhtä loputtomalta kuin oma vippailuni.
Sain opiskelijoille tarkoitetun vuokra-asunnon vuoden 2009 loppupuolella, ja töissä olin puhelinmyyjänä, millä tuloilla yritin maksaa ulosottovelkojani. Vuonna 2010 sain töitä kuorma-autonkuljettajana ja 2011 siirryin kokopäiväiseksi kuljettajaksi yötöihin. Yritin opiskella päivisin, mutta se loppui, kun en jaksanut keskittyä opiskeluun yötöitteni jälkeen. Kuitenkin sain makseltua hyvin velkojani, nettopalkasta maksettiin noin kolmasosa suoraan ulosottoon, mutta kokonaisvelkamäärä ei näyttänyt pienenevän lainkaan. Lainasin ensimmäisen kerran yksityishenkilöltä vuonna 2011 rahaa niin, että siitä tehdyn velkakirjan allekirjoitin, mutta en muista mihin tarkoitukseen se oli.
Minua alkoi mietityttämään, että kävin töissä mutten opiskellut, ja aloin pelkäämään asuntoni menettämistä sen vuoksi. Asuinhan opiskelija-asunnossa. Pelon vuoksi aloin jättää vuokria maksamatta ja keskityin alkoholiin, tuttuun pakokeinooni. Arkisin en kuitenkaan voinut juuri juoda, koska töissä ei mitenkään voinut olla krapulassa saati kännissä, joten juominen keskittyi viikonloppuihin. Se aiheutti sen, etten saanut kunnolla levättyä työviikkojen jälkeen.
2013 alkuvuodesta paloin loppuun. En jaksanut mennä töihin ja suljin puhelimeni. Minulla diagnosoitiin vaikea-asteinen masennus ja sairauslomaa tuli muutama kuukausi. Velkoja taisin maksella sairauspäivärahalla tai jollakin vastaavalla. Masennuksen hoitoon käytettävien lääkkeiden ohessa ja niitä korvaavana aloin käyttää omatoimisesti kannabista ”lääkkeenä” lähestulkoon päivittäin, ja luovuin alkoholista lähes kokonaan. Koin pössyttelyn helpottavan oloani ja pitävän minut jotenkuten toimintakykyisenä. Häätö oli tulossa 2013 elokuussa maksamattomista vuokrista, mutta yksityishenkilö kuittasi vuokravelkani. Allekirjoitin sen velkakirjaan.
Silloin 2013 selvitettiin yksityishenkilön kanssa, että kuinka paljon ulosotossa on velkaa, ja se oli luokkaa 10 000 €. Toinen yksityishenkilö maksoi sen puolestani pois kokonaan, mistä tehtiin velkakirja, ja koska en sovittuun päivään mennessä saanut maksettua sitä hänelle takaisin, tämä ensimmäinen yksityishenkilö maksoi sen hänelle, ja allekirjoittamani velkakirja siirtyi hänelle. Olin silloin jonkin aikaa velaton ulosottoon, velkani ollessa velkakirjassa. Se ei kuitenkaan poistanut velkojani perintätoimistoista – luulin, ettei niitä olisi ollut enää – ja sitten ulosotossa oli jälleen samankaltainen määrä maksettavaa. Siihen luovutin yrittämästä enää selvitä veloistani.
Myöhemmin kuitenkin maksoin velkojani, koska yritin palata opiskelemaan ja sain siihen tarkoitukseen aikuiskoulutustukea sen verran paljon, että siitä meni automaattisesti ulosottoon osa. Sitten kun en jaksanutkaan opiskella, enkä kertonut siitä tuen myöntäjälle, koko aikuiskoulutustukea alettiin periä takaisin, suuruudeltaan noin 20 000 €. Velkaneuvojalta saamani tiedon mukaan saatava vanhentui myöhemmin, koska velkoja ei vireyttänyt asiaa enää uudelleen ulosottoon eikä perinyt saatavaa enää muutoinkaan yli 5 vuoteen. 2014 alkupuolella sitten sain häädön opiskelija-asunnostani maksamattomien vuokrien vuoksi, koska en enää jaksanut välittää oikeastaan mistään.
Jätin suurimman osan tavaroistani asuntooni vuokranantajan laskuun tyhjennettäväksi, ja majoituin erään yksityishenkilön luona. Yritin tehdä töitä joihin pääsin muutamaan otteeseen, mutta siitä ei tullut mitään, vaan ne jäivät viikon tai muutaman kokeiluiksi. En vain jaksanut. Jättäydyin Kelan asiakkaaksi.
2015 sain kuitenkin vuokra-asunnon julkisen puolen vuokranantajalta. Siellä asuessani tilasin ruokia kotiini puhelinliittymän laskuun, mistä tulikin satojen eurojen lasku, jota en saanut maksettua. Se meni ulosottoon. Sitten siellä asuessani minulle tapahtui myös jotakin, mitä en osaa sanoin kuvailla. Kai sitä voisi luonnehtia jonkinlaiseksi ”iloiseksi oivallukseksi”, kun olin hiljaa mielessäni ajatellut monesti, ettei koko elämä voi olla sellaista kurjuutta millaisena sitä olin kokenut. Mutta sen kokemuksen seurauksena masennukseni vain loppui niin kuin pilven polttelunikin.
Kuitenkin häätö tuli sieltä 2018 alussa maksamattomista vuokrista, mutta se oli erilaista. Se oli enemmänkin tietoinen valinta, koska olin pelännyt kotini menettämistä jokaisessa asunnossa, jossa olin asunut, joten minusta tuntui hyvältä idealta sitten kohdata se pelkoni, kun olin siihen valmis. Jätin ensin vuokria maksamatta kuukauden-kahden kuukauden vuokraa vastaavan summan, minkä jälkeen maksoinkin normaalisti kuluvien kuukausien vuokran. Olisin mitä luultavimmin voinut pitää asuntoni, ja sopia maksavani erissä rästit.
Päädyin asumispäivystykseen. Olin jättänyt lähes koko omaisuuteni ja tavarani asuntoon vuokranantajan laskuun tyhjennettäväksi. Sain asumispäivystyksessä asuessani vuokra-asunnon tukiasumisyksiköstä 2018 alkupuolella, ja makselin jonkin verran vapaaehtoisesti ulosotossa olevia vuokravelkojani Kelan tuilla. Tukiasumisesta päätyi ulosottoon jonkinlaisia kotipalvelumaksuja parin kuukauden edestä. En aluksi tiennyt, että kaupunki laskuttaisi sellaisia noin 100 euron kuukausilaskuja vuokran lisäksi. Kerrottuani tilanteestani ja silloisesta varattomuudestani niitä ei enää tullut, mutta jo lähetettyjä laskuja ei myöskään peruttu.
Päädyin kuntouttavaan työtoimintaan erääseen verkkolehteen puoleksi vuodeksi kirjoittamaan kokemuksistani, jotka tarvitsivat tulla ilmaistuksi jollakin tavalla. Se oli eräs tapani käsitellä asioita, joita en aikaisemmin ollut halunnut tai uskaltanut käsitellä. Sain vuokra-asunnon julkisen puolen vuokranantajalta 2019 loppupuolella, ja irtisanoin tukiasumisyksikön asuntoni – vuokrat maksettuna ja muuttosiivous tehtynä.
Tätä kirjoittaessani asun samaisessa asunnossa, vuokra ja muut tämän hetken laskut maksettuina. Olen tehnyt nettisivut siitä, että asioita voi katsoa ja nähdä eri tavalla, kuin miten itse katsoin niitä silloin, kun olin masentunut. Minusta siitä saattaa olla tukea tai apua tai iloa tai rauhaa jollekin muullekin jossakin oman elämänsä tilanteessa.
Minä en tiedä, millaista olisi olla velaton ja luottotiedot puhtaat, koska olen niin pitkään ollut velallisena ulosoton asiakkaana ja käytännössä työelämän ulkopuolella. Ulosotossa minulla on kymmeniä rivejä ulosottopäätöksiä vipeistä ja muita välinpitämättömyydestäni, ollessani masentunut, johtuvia maksuja, joissa on suppean ulosoton este tai varattomuuseste. Ainakin osa niistä on peruutettu, mutta en oikein ymmärrä niitä. Vanhimmissa laskujen alkuperäinen päivämäärä on vuodelta 2007 ja 2008. Eräs passiivisessa ulosoton perinnässä oleva laskuni on vanhenemassa vuonna 2037. Olen ajatellut, että jos minulla sitten olisi varallisuutta tai palkka- tai pääomatuloja, ne velat jälleen aktivoituisivat ja joutuisin elämään menneisyyttäni uudestaan, ja se kammoksuttaa minua.
Olen kuitenkin tietoinen, että luottotietoja kysytään muun muassa asunnon vuokraamisessa ja yleensä kaikenlaisissa asioissa, joilla on jotakin tekemistä rahan tai sen käsittelyn kanssa. Luultavasti jos minun ei tarvitsisi enää kantaa oman menneisyyteni taakkoja, siitä seuraisi helpotus ja rauha. Ja rauha on jotakin, mitä haluan itselleni, velkojilleni ja heille, jotka ovat minua auttaneet.