Aikaa on määritelty muun muassa tällaisilla tavoilla: maanantaina töihin ja perjantaina vapaalle, rahan ilmestyminen tilille Kuun kierrettyä Maan, Maan pyöriminen akselinsa ympäri, Maan asento Auringon suhteen, tapahtumien välinen etäisyys ja cesium-133 -atomin värähtely. Näille on yhteistä jaksollisuus eli jonkin asian toistuminen.
Aika ja avaruus ovat Einsteinin teorioiden mukaan yhteydessä toisiinsa, ja ne muodostavat aika-avaruuden. Tästä voisi kuvitella, että aika on samanmuotoista kuin paikka tai avaruus. Kellossa viisarit pyörivät ympyrää, planeetat kiertävät ympyrämäisellä radalla Aurinkoa ja spiraalimaisella radalla galaksimme keskustaa. Aikakaan ei siis ole mikään suora viiva täältä tuonne, vaan ennemmin ympyrän tai spiraalin muotoinen. Aika voidaan käsittää kalenteriaikana ja psykologisena aikana. Psykologinen aika tarkoittaa menneiden ja tulevien funtsimista, ja se lakkaa kokonaan olemalla läsnä tässä hetkessä.
Albert Einstein hoksasi ajan suhteellisuuden 1900-luvun alussa. Hän totesi ajan olevan jotain havaitsijasta riippuvaa. Elämän kulkua voi siis havaita niinkin, että on itse paikallaan, kun aika ja avaruus liikkuu lävitse. Autossa istuessa sellaiseen havaintoon on helppo samaistua. Ympäristö ja auton renkaat virtaavat havaitsijan istuessa paikallaan. Rattia kääntämällä saa muutettua virtauksen suuntaa, kaasulla ja jarrulla hallitaan virtauksen nopeutta. Kauppareissun koittaessa havaitsija itse on jälleen paikallaan. Voi vaikka kuvitella olevansa kulkuneuvossa, joka on keho Maseratin sijaan. Kauppa alkaa tulla kohti, jolloin kehon liikkeiden on mukauduttava avaruuden ja ajan kulkuun. Askelia on otettava ja käsiä heilutettava sitä mukaa, kun kauppa tulee lähemmäksi. Tästä on lyhyt askel psykologisen ajan lopettamiseen, kun voi tavallaan astua tarkkailemaan itseään, olemaan todistajana omalle elämälleen.
Ajan käsitys tulee mielestä. Jos pitäisi ajattelua muistin liikkeenä, niin ajatellessa eilisiä ja huomisia tulee tunne, että liikkuisi ajassa. Ainoa ”liike” tapahtuu kuitenkin mielessä, joka laittaa kokemukset ja havainnot laatikkoon lätkäisten niihin päivämäärän kuin aikaleiman. Niin syntyy kokemus lineaarisesta ajasta, jota elettäisiin menneisyydestä nykyhetken kautta tulevaisuuteen.
Menneisyys on muistijälki jostain jo koetusta nyt-hetkestä. Menneisyys on tavallaan harhaa, koska nyt-hetkejä ei kyetä muistamaan eikä tallentamaan sellaisena, kuin ne ilmenevät. Kun muistiin sitten palauttaa jotain menneisyydestään, sitä ei muista sellaisena kuin se oli. Tulevaisuus puolestaan on toive, mahdollisuus tai pelko, eikä sekään ole sen todellisempi.
Kun ajattelee menneitä, se on tehtävä tästä hetkestä käsin. Ajatus menneisyydestä ei ole menneisyys, vaan ajatus tässä hetkessä. Jos haluaa heitellä toiveita ja unelmia tai mitä tahansa muuta tulevaisuuteen, sekin on tehtävä tässä hetkessä. Ainoa todellinen ”ajan puoli” on nyt, joka on – hassua kyllä – ajan ulkopuolella. Vain tässä hetkessä voi ajatella, tuntea ja kokea.
Koska ikuisuudessa on oikeastaan vain ”aina” – ja maallisesti ”nyt”, kukaan ei oikeasti voi mennä menneisyyteensä tai tulevaisuuteensa. Mutta sitä minkä havaitsee voi halutessaan pitää edustajana ajalle. Eräs tunnettu aikaparadoksi koskee tilannetta, jossa henkilö matkustaisi ajassa taaksepäin ja estäisi isoisäänsä tapaamasta isoäitiään, jolloin henkilö eikä hänen isänsäkään syntyisi. Lakkaisiko henkilö silloin olemasta? Ei. Jos sellainen matkustelu olisikin mahdollista, niin henkilö kokisi edelleen omaa nyt-hetkeään.
Sanotaan, että ihmisen tavalliset perusaistit (näkö, haju, kuulo, tunto ja maku) olisivat aivojen ”tulkitsemia” sähkömagneettisia aaltoja. Pelkästään aisteissa elämällä ja niihin uskomalla maailmaa tulkitaan sellaisena kuin se hetki sitten oli, koska aallot kulkevat rajallisella nopeudella ja aivojen tulkintakin vie aikaa.
Esimerkiksi näköaisti; aivoilla kestää nopeimmillaan noin 0,013 sekuntia tulkita silmään tuleva valo ymmärrettäväksi kuvaksi (http://news.mit.edu/2014/in-the-blink-of-an-eye-0116). 0,013 sekunnissa Maa ehtii pyöriä Suomen leveysasteilla noin 3 m akselinsa ympäri, kulkea 400 m kiertoradallaan Auringon ympäri ja 3 km radallaan Linnunradan galaksin ympäri. 13 millisekuntia vastaa noin 75 kuvaa sekunnissa. Aivot tavallaan räpsii silmien kautta 75 yksittäistä kuvaa sekunnissa ja koittaa muodostaa kuvista yhtenäisen tarinan. Mikään ei oikeasti liiku. Samaan tapaan toimii elokuvat, joissa filmirullan voi ottaa projektorista pois. Taru sormusten herrasta -trilogia koostuu noin miljoonasta kuvasta. Yhdessä Salkkarit-jaksossa on noin 30 000 kuvaa. (Jos oletetaan, että kuvanopeus filmissä olisi 25 kuvaa/sekunti.)
Lohduttavaa aikaharhan tajuamisessa on se, että pelko menettää otettaan ja manipulointikykyänsä. Pelko voi olla olemassa vain tulevaisuudessa ja se liittyy aina siihen, mitä seuraavaksi saattaa tapahtua. Pelko on menneisyyden ehdollistama, tulevaisuuteen heijastettu harha. Menneisyyttäkään ei pelätä. Se on jo tapahtunut. Tässä hetkessä on turvassa.
24.10.2019
muokattu 18.4.2026