Osallistuin avoimen yliopiston Yhteiskunta tänään, kevät 2025 -verkkokurssille, koska minua kiinnosti, mistä siellä puhutaan ja miten yliopistossa katsotaan yhteiskuntaa, ja sopisinko itse siihen maailmaan, sillä se toimi samalla pääsykokeena yhteiskuntatieteiden tiedekuntaan. Olin aikaisemmin opiskellut teknillisessä yliopistossa, mutta jättänyt ne opinnot kesken.

Käsitteet ja ismit ovat ilmeisesti keskeinen työkalu tieteellisissä tutkimuksissa ja opetuksissa, koska niitä käytettiin kohtalaisen paljon. Sen kaliiperin käsitteiden pyörittely tuntui kuitenkin itsestäni vähän vieraalta, ja välillä tuli sellainen olo, kuin jokin yksinkertainen asia yritettäisiin saada kuulostamaan monimutkaiselta ja hienolta. Akateeminen ajattelu ja kieli vaikuttaa vain olevan omanlaistaan, niin kuin suomi ja englanti.

Toimijuus-esseetä kirjoittaessani oikeastaan alkoi itselleni avautumaan se, miten erilaista ajattelutapaa Ihmeiden oppikurssi opettaa. Oli hankalaa, ja haluttomuutta, ja mahdotontakin yrittää yhteensovittaa sitä yhteiskuntatieteelliseen ajatustapaan – ymmärtää ja omaksua sen kannalta olennaisia käsitteitä ja asioita. Mutta muuten en ehkä olisi nähnyt tai tajunnut, edes hämärästi, ajattelutapojen välistä eroa.

Tieteellä on paikkansa maailmassa – eihän ilman sitä olisi juoksevaa vettä tai ymmärrystä ihmisistä – yleensäkin tietämystä mitä voi käyttää hyvinvoinnin lisäämiseen. Tieteelliset yhteisöt näyttäisivät olevan älykkäiden ihmisten yhteenliittymiä. Onnellisuuteen ei kuitenkaan pitäisi tarvita älykkyyttä.

Mutta tulipahan kokeiltua; sain arvosanaksi 2/5 ja esseestä 32/40 p. Vaikka tiedelehtiä tykkäänkin joskus lukea, niin en itse koe puhuvani sujuvaa tiedettä. Mutta toisaalta, mitä muuta se olisi ollut kuin suunnan osoittamista oman tahdon suuntaan? Sitä kun ei voi sanella ulkoapäin kenellekään mikä hänen tahtonsa on – sillä kuka muu sen voisi tietää kuin hän itse?

 

Riku J Kuokkanen