Paratiisissa on ihan mielettömän ihanaa. Mikään ei ole niin mahtavaa kuin olla yhtä Rakkauden kanssa. Mitään muuta ei ole olemassakaan. Kaikki on niin hauskaa, ettei sitä voi mitenkään kuvailla. Mitään ponnisteluja ei tarvita ja luominen sujuu ihan itsellään.
Sitten, pienessä osassa Valtakuntaa ilmeni eräs ajatus. Ehkä ainaisessa onnessa oleminen tai ajattomuus muuten sai sellaisen aikaan. Kenties siihen riitti, että aivan mitättömän lyhyen hetken ohimenevä kyllästyminen tuli ja meni. Sillä ei ole merkitystä. Tuo ajatus oli mitä jos olisi jotain muuta (kuin Taivas.)
Vapaasta tahdosta johtuen on mahdollista ajatella mitä tahansa. Kerran Poika tuli ajatelleeksi, että mitäs jos koklaisi asioita vähän omin päin, eri tavalla kuin Alkulähde. Hän ei jaakaan tuota ajatusta Isän kanssa, eikä Isä tee siitä todellista vastaamalla siihen. Sillä tavalla Poika, myöskin äärettömyys, oli tekevinään näennäisen toisen, erilaisen tahdon Alkulähteen Tahdon rinnalle. Hän tuli tietoiseksi. Olikin joku, tietoinen jostain muusta.
Tuohon yhteen ainoaan ajatukseen, mitäjossiin, uskominen näytti saavan aikaan seurauksia. Pojasta nousi mieli, joka jakautui tietoiseen ja tiedostumattomaan, ja Taivaan muisto jäi tiedostumattomaan mieleen ja unohtui. Niin Poika luuli tehneensä jonkin kammottavan virheen, joka näytti heittävän hänet Taivaasta muuhun-kuin-Taivaaseen.
Mielen kuvitelmissa ikuisuudesta nousi aika, ja pikkuhiljaa ajan kuluessa iäti-ääretön rakkaus vaihtui aika-avaruuteen ja pelkoon, ja lopulta muotojen maailmaan. Rajattomuus vaihtui rajallisuuteen, yhtenä oleminen pirstaloitumiseen ja erillisyyteen, ystävät vieraisiin ja voitettaviin vihollisiin. Taivaan tilalle näytti nousevan sen vastakohta.
Poika järkyttyi luullessaan tuhonneensa Kotinsa, jonka hänen rakas Luojansa oli antanut. Hän luuli saaneensa Luojan vihat niskaansa, ja tunsi siitä syyllisyyttä, mikä sai hänet pelkäämään rangaistusta. Poika pelkäsi, että Luoja kostaisi mitä hirveimmällä tavalla, jos hän koskaan suvaitsisi palata Kotiin, mikä sai hänet etsimään pakopaikkaa.
Alkuun ei ollut selvää, minne voisi piiloutua, mutta sisällä vellovasta syyllisyydestä oli kuitenkin pakko päästä eroon. Niin Poika tuli tehneeksi egon, omasta ja Alkulähteen tahdosta erillisen tahdon, joka hölötti hänen korvaansa: ”Kato ny mitä teit. Isäsi antoi sinulle kaiken, ja sinä heitit sen päin hänen lärviään ja kerroit kuka hitto sua tarttee. Hän kostaa sinulle helvettiäkin pahemmalla rangaistuksella, jos koskaan palaat Hänen luokseen.” Mutta minne voisi mennä Äärettömyyttä karkuun? ”Tiedän yhden paikan…”, ego myhäili.
Mielen käsittämätön voima näytti heijastavan kuvittelemansa syyllisyyden ulkopuolelleen, pois sisältä, ja se räkäisikin ulospäin ajatuksen erillisyydestä. Syntyi suurelta näyttävä aika-avaruudellinen maailmankaikkeus, jonne pääsi pakenemaan. Maailmankaikkeuden näennäisesti kehittyessä se sai aikaan muun muassa muodon, jota sanotaan ihmiseksi ja joka uskotteli olevansa erillään toisista ihmisistä, luonnosta ja universumista, niin kuin Poika oli uskotellut olevansa erillinen Taivaasta. Ego oli keksinyt nerokkaan piilopaikan – kehon.
Pikkuhiljaa ulkopuolella olevasta maailmasta näytti tulevan todellinen, ja unohdettiin, ettei ulkoinen ole mitään muuta kuin harmiton ajatus. Niin ihmiset näyttivät vaipuneen unohduksen uneen, jossa muisto heidän omasta Kodistaan on hautautuneena heidän alitajuiseen mieleensä. Mikä oli ollutkin tarkoitus siitä asti, kun Taivaan luultiin tuhoutuneen ja Luojan suivaantuneen.
Sillä välin Isä oli huomannut Poikansa uneksivan jotain kummallista. Isä ei kuitenkaan mennyt Pojan uniin mukaan, vaan loi tälle Oppaan herättämään hänet unistaan. Kun lapsi näkee unta, vanhempi ei ravistele häntä hereille, jolloin lapsi säikähtäisi. Vaan hellästi hänen hiuksiaan silitellen pehmeällä äänellään kuiskaa, että kaikki on hyvin. Niin myös Isä tahtoo Lapsensa heräävän lempeästi. Hänen puolestaan puhuva Ääni kertoo Lapselle lempeän rauhallisesti, ettei mitään pelättävää ole. Näet vain unta. Niin Lapsi kuulee tai tuntee Äänen unessaan, ja on rauhallisin mielin.
Tuota Opasta sanon Pyhäksi Hengeksi (PH) tai sisäiseksi Ääneksi. Tai Korkeammaksi itseksi. Hän edustaa Rakkautta ja muistoa Kodista.
Ehkä menneisyys on vain tarina, jonka sepitämme itsellemme, jotta voisimme ainakin yrittää ymmärtää nykyhetkeä? Ja jos luotamme nykyhetken rauhaan ja turvallisuuteen, laajeneeko se tulevaisuuteen? Koska todellisuus on lempeä.
Olemme edelleen ja koko ajan olleetkin Kotona. Muu on vain kuvitelmaa jostain muusta, samankaltaista kuin yöllinenkin uni. Se ei silti tarkoita, että pitäisi kieltää kokemuksensa olla maailmassa. Sinä kuitenkin olet syytön ja viaton, olet aina ollut ja tulet aina olemaan, ja sen tietäminen vaikuttaa siihen, millaisena maailman havaitset. Luoja ei voisi koskaan tehdä muuta kuin rakastaa sinua.