Jokaisella ihmisellä on jonkinlainen ajatusmalli, jonka mukaan elää, ja joka perustuu siihen mitä hän uskoo olevansa. Ajatus on aina ennen havaintoa, se on havaitsemisen syy. Henkilö voi pitää näkemästään maailmasta tai sitten ei, jolloin muuttaakseen havaintojaan hänen on ensin muutettava ajatuksiaan. Niinpä henkilö joka on samastunut vaikkapa masennukseen on todennäköisesti avoimempi toisenlaisille ajatuksille, kuin sellainen joka jo nauttii elämästään eikä luultavasti halua muuttaa siinä mitään. Elämässä kuuluu ollakin todella onnellinen, se on elämän perusluonne.

Omista vanhoista ajatustottumuksistaan ja tavoistaan eroon pääseminen (niin kuin moni muukin asia) riippuu pitkälti halukkuudesta, ei toiveista eikä aikomuksista. Halukkuudesta kyseenalaistaa se mitä on elämänsä aikana oppinut. Sen vuoksi pitää tavallisesti ensin kyllästyä omiin ajatuksiin ja tapoihin – omaan itseensä – jolloin alkaa luonnostaan etsiä toisenlaista tapaa katsella kaikkea. Sellainen etsiminen ei välttämättä ole aluksi edes tietoista, vaan voi ilmetä vaikka jonain sellaisena ajatuksena, kuin onhan sitä elämässä oltava jotain muutakin, jokin parempi tapa nähdä ja tarkastella asioita.

Ihan alkuun halukkuutta tarvitaankin vain vähän, sen verran että kiinnostus ”johonkin parempaan tapaan nähdä” herää ja prosessi sen saavuttamiseksi käynnistyy. Sen alettua ja jatkuessa sitä tarvitaan kuitenkin paljon, koska ego vastustaa itsensä tekemättömäksi tekemistä. On se millainen tahansa, niin se yrittää vain olla olemassa. Mutta mitään muuta ei sitten oikeastaan tarvitakaan. Kun päämäärä on päätetty, keinot siihen pääsemiseksi annetaan ja niitä on helpompi ymmärtää.

 

 

Poisoppiminen omasta itse-käsityksestä muistuttaa sipulin kuorimista – kun yhden kerroksen saa kuorittua, se näyttää edelleen samalta. Kerroksia on kuitenkin rajallinen määrä, vaikka niitä on saattanutkin tulla liimailtua jokunen todellisen olemuksensa päälle maallisen taipaleen aikana. Egoa kuoritaan katsomalla eli valaisemalla sen tekemiä harhakuvitelmia, antamalla ne anteeksi ja luopumalla niistä. Lopulta niitä ei enää näy.

Se on siis mielessä tapahtuvaa työskentelyä syyn tasolla, eikä fyysisessä maailmassa seurausten tasolla. Se on myös prosessi, mikä järjen mukaan johtaa lopulta totuuden muistamiseen ja todellisen maailman näkemiseen – sellaiseen missä et näe omien harhakuvitelmiesi, syyllisyyden tai pelon projektioita, vaikka niiden näennäiset aiheuttajat jäisivätkin näkyviin. Tarkoitan, että silloin pitäisi nähdä kaikki sellaisena kuin se on ilman siihen liitettävää pelkoa. Ja missä ei ole pelkoa, siellä pitää olla rakkautta, koska muita vaihtoehtoja ei ole.

Egon tekemättömäksi tekeminen, eli sen ajattelutavan kääntäminen päinvastaiseksi ei tapahdu kerrasta. Niin tapahtuessaan se tarkoittaisi, että koko havaintomaailma kääntyisi yhtäkkiä ympäri, mikä aiheuttaisi pelkoa koska pidämme omia yksilöllisiä ja erillisiä maailmojamme niin todellisena. Sitä ei siis tarvitse pelätä, että heräisimme sormia napsauttamalla todellisuuteen lopullisesti vaikka yrittäisimme, tai että ”aika-avaruudellinen matto nykäistäisiin jalkojeni alta ”, niin kuin Gary Renard muotoili. Mutta heräämme Taivaan todellisuuteen vähitellen.

 

 

Prosessin eteneminen saattaa toisinaan näyttää hullunkurisesti siltä, kuin kulkisi ajassa taaksepäin. Se johtuu siitä, että erehdykset vain oikaistaan siellä, missä ne ovat tapahtuneet. Anteeksiantamisen pitää tapahtua siellä ja sillä tasolla, missä näyttää itse olevan. Niin mieli voi ymmärtää sen seuraukset, ja siten tulevaisuus vapautuu menneistä virheistä ja siitä tulee enemmän nykyisyyden kaltaista.

 

Sellaiset ei-tekemisen ajat kuuluvat myös asiaan, kun näyttää että mitään ei tapahdu, vaikka juuri silloin alitajuisessa mielessäsi tapahtuisi paljonkin – et vain ole tietoinen siitä sillä hetkellä. Mutta etenemiselle on olemassa eräänlainen mittari. Sisäinen rauha ja onnellisuus lisääntyvät, eikä sellaiset asiat jotka aiemmin häiritsivät mielenrauhaasi enää hetkautakaan sinua. Se miltä sinusta tuntuu kertoo siitä, mitä olet valinnut – sisäisen Oppaan vai ego-itsen. Silloin on todella hyvä olla, kun ei ole ristiriidassa Itsensä kanssa.

Rauha on eri asia kuin tylsyys, se vähän ontto olo jossa ei tunnu juuri miltään. Rauha on kuin täyttymistä sisältä päin jostain sanoinkuvaamattomasta ja ikuisesta. Se on luonnollista olemista, jossa väreilee ilo olemisesta. Kaikki oleminen puolestaan on Hänessä, Joka on kaikki Oleminen. Kun tunnet rauhaa, olet yhteydessä Alkulähteeseen ja Hänen luomuksiinsa ja omiisi. Silloin olet yhteydessä totuuteen, koska rauha on totuuden ehto.

Tätä sisäistä rauhaa ja onnea kuvaa hyvin erään buddhalaismunkin tokaisu:

 

”Kun orgasmi on jatkuvaa, seksillä ei ole merkitystä.”

– Maailmankaikkeus katoaa, s. 358

 

 

Eräs hassuimmista asioista egon tekemättömäksi tekemisessä on se, että siinä siis luovutaan vähitellen siitä, mitä ei ole koskaan ollutkaan olemassa – luovut ei-mistään, jotta saisit kaiken. Se on kyllä jotenkin huvittava paradoksi. Annat anteeksi sen, mitä kukaan ei ole koskaan tehnyt.

Epätosien ajatusten alla on sinun omat todelliset ajatuksesi. Ne ovat sellaisia, joita ajattelet yhdessä Luojan kanssa, eli Hänen laillaan. Eräs niiden piirre on, että ne voivat olla hämmästyttävän itsestäänselviä ja helposti ymmärrettäviä. Esimerkiksi rauha on todellista ja ikuista. Se on kaikessa mikä on, ja kaikki mikä näyttää ilmenevän alkaa rauhasta ja loppuu siihen. Kaiken aikaa se on ja kuuluu jokaiselle.

Todelliset ajatuksesi ovat olleetkin mielessäsi, mutta ainoastaan peittyneenä joillain itse keksimilläsi kuvitelmilla. Niiden hyväksyminen voi kuitenkin viedä jonkin verran aikaa, aivan niin kuin poisoppiminen egon ajatustavastakin. Siis se että ne jälleen tuntuvat täysin omilta ajatuksilta. Niin ollen ole itsellesi ja muita kohtaan kärsivällinen ja lempeä. Kaikki on aina hyvin siellä missä sinä todellisuudessa olet ja mihin voit milloin tahansa rauhassa liittyä. Ja – luota halukkuuteesi.