Maailmaa ei voi kokea suoraan, sillä se voidaan havaita vain aistien välityksellä. Joten et reagoi mihinkään ulkoiseen suoraan, vaan omaan tulkintaasi siitä.

”Entä jos huomaisit, että tämä maailma onkin aistiharha? Entä jos todella ymmärtäisit, että olet tehnyt sen?” [20.viii.7.3]

Ulkopuolellasi näyttää olevan muotoja – kehosi mukaan lukien – joita tila erottaa toisistaan. Fyysinen näkökyky pysähtyy muotojen pintaan pääsemättä niiden tuolle puolen minkään merkitykseen. Kehon silmät erottelevat ja näkevät erillisiä asioita, jotka eivät merkitse mitään. Sinulla on kuitenkin myös toisenlainen näkökyky, jolla näet sen mitä on sellaisena kuin se on. Voit muun muassa nähdä kaiken yhtenä mielenä, jonka näennäisen erilliset osat ovat ja toimivat yhtenä.

Näet tällä todellisella näkökyvyllä, kun olet tuomitsematta havaintojasi ja itseäsi – antamalla todellisuuden olla sellainen kuin se on yrittämättä muuttaa sitä mitenkään. Sinä nimittäin kykenet tarkkailemaan ’ylhäältä’ käsin kehoasi ja näkemääsi maailmaa ilman, että varsinaisesti tekisit mitään. Päästä vain ohjaimesta irti ja katsele kaikkea niin kuin se olisi jonkun elämästä kertova elokuva. Se ettei kontrolloi tai arvostele havaitsemaansa voi olla jännittävää, mutta vapauttavaa.

Tuomitseminen erottaa kokonaisuudesta osan ja sitoo siihen, mutta anteeksianto vapauttaa sen. Anteeksiantaminen on keino vapautua syyllisyydestä ja herätä rauhassa unesta. Kun mielessäsi ei ole syyllisyyttä, et voi kärsiä eikä sinun tarvitse ”syntyä” enää tälle hullujen planeetalle. Siinä mielessä anteeksiantaminen on maailman tarkoitus ja paluulippusi Kotiin, ja se suo sinulle todellisen näkökyvyn. Siinä samalla se saa aikaan lempeitä unia, koska mitä pelättävää voisi olla sellaisessa maailmassa, jolle olet antanut anteeksi ja joka on sinulle anteeksiantavainen?

Egon maailmassa virheestä tehdään ensin tosi, ja sitten yritetään antaa se anteeksi. Sillä tavalla se ei toimi. Koska jos Alkulähteestä eroaminen todella olisi tapahtunut, ei sitä voisi koskaan korjata. Olisimme Hänen ulkopuolellaan ja ulottumattomissaan ilman mahdollisuutta muistaa Häntä.

Käytännössä egon versio anteeksiantamisesta on jotain sellaista, että joku on ensin tehnyt jotain toisten mielestä paheksuttavaa, mikä sitten annettaisiin hänelle anteeksi. Mutta sellainen näkökulma asettaisi heidät eriarvoiseen asemaan toisiinsa nähden – ”hyvä” ihminen antaa anteeksi ”pahalle” ihmiselle, ja olisi siksi häntä parempi. Sellainen ei voi olla anteeksiantamisen päämäärä. Ei se voi myöskään olla mitään sellaista, että jonkun pitäisi pitää itseään yhtä syyllisenä kuin joku toinen. Ihmeiden oppikurssin täydennysosan mukaan toisille ei voi ollenkaan antaa anteeksi, mutta vain se saa aikaan tuomitsemattomuuden unia:

”On mahdotonta antaa anteeksi toiselle, sillä hänessä näet ainoastaan omat syntisi. Haluat nähdä ne hänessä etkä itsessäsi. Sen vuoksi toiselle anteeksiantaminen on harhaa. Silti se on ainoa onnellinen uni maailmassa;..” [RL.2.i.4.2]

 

 

 

Se ettet tee maailman asioista tosia mahdollistaa niiden anteeksiantamisen. Todellinen anteeksiantaminen poistaa esteitä rakkauden tiedostamisen tieltä ja sen toimiminen perustuu siihen, että mielet ovat yhtä. Se johdattaa pois vihan ja tuomitsemisen ja vertailujen luota. Anteeksianto on yksinkertaista, koska se ei oikeastaan tee mitään. Se jättää silleen, antaa olla; muistaa rakastavat ajatukset ja unohtaa muut. Se ei tapahdu maailman, muotojen tasolla, eikä se vaadi mitään luonnotonta.

”Anteeksianto puolestaan pysyttelee hiljaa ja rauhallisena eikä tee mitään. Se ei vastusta mitään todellisuuden puolta eikä pyri kääntämään sitä sellaisiin ulkonaisiin muotoihin, joista se pitää. Se pelkästään katsoo ja odottaa eikä tuomitse. ” [ot.osa-ii.1.4.1]

”Se ei pyydä todisteita viattomuudesta eikä minkäänlaista maksua. Se ei väittele eikä arvostele virheitä, joita se haluaa olla näkemättä.” [RL.2.iii.1.2]

Tämä ei kuitenkaan tarkoita mitään sellaista, että pitäisi kieltää tunteensa ja ajatuksensa tai olla tunteeton ja ajatukseton. Ennemminkin olla samaistumatta niihin, jos niihin liittyy mitään muuta kuin rauhaa tai iloa.

 

 

 

Anteeksiantaminen kaavana

 

1. Huomaa jos mikään häiritsee mielenrauhaasi. Pienikin ärsyyntyminen on merkki siitä, että syyllisyys on nousemassa pintaan. Lakkaa reagoimasta sen mukaan ja ole tuomitsematta sitä.

2. Ymmärrät ettei se mitä havaitset ole todellista, vaan pelkkä vertauskuva, johon ego yrittää heijastaa syyllisyyden päästäkseen siitä sillä tavalla vapaaksi. Ole siis liittämättä sitä mitä tunnet siihen mitä havaitset riippumatta sen muodosta. Siten et pidä kokemuksiesi syytä ulkopuolellasi etkä kierrätä syyllisyyttä omassa mielessäsi, vaan voit antaa sen anteeksi ja todella vapaudut siitä.

Alitajuisessa mielessäsi on tieto, ettei meitä perimmiltään ole kuin yksi. Niinpä se käsittää, että kaikki mitä ajattelet toisista ihmisistä on ajatuksia itsestäsi, eivätkä ajatukset jätä mieltä, joka ne ajatteli. (Paitsi tietysti silloin kun ei-rakastavia ajatuksia annetaan anteeksi…) Siitä syystä sinäkään et koskaan voi hylätä Jumalaa, eikä Hän sinua. Et annakaan kenellekään anteeksi siksi, että hän olisi tehnyt jotain, vaan siksi, ettei hän ole tehnyt mitään.

3. Jumalasta erkaantumista ei tapahtunut. Todellinen näkökyky tunnistaa, ettei toinen ihminen ole osa kokonaisuutta, vaan kokonaisuus. Täydellinen yksi.

 

 

 

Syyllisyyteen ei ole oikeasti mitään syytä. Sinä et voi menettää Luojaa ja Kotia, eikä Luoja sinua. Ego kuitenkin heijastaa syyllisyyttä tiedostamatta (tai tietoisesti) toisiin, jotta se voisi olla näkevinään omat virheensä, heikkoutensa ja salaiset uskomukset itseä kohtaan toisissa. Tai se saattaa moittia itseään. Sinä olet viaton, mutta on nähtävä muut viattomina, jotta tietäisit sen.

Näkemällä muut syyttöminä pidät itseäsikin syyttömänä, etkä haikaile alitajuisesti rangaistusta itsellesi. Siksi siskosi ja veljesi ovat pelastuksesi. Toisille ei tarvitse tehdä mitään eikä sanoa heille mitään, ainoastaan katsoa heitä sellaisina kuin he ovat, ja olla vain tuomitsematta näkemäänsä. Se kuulostaa yksinkertaiselta mitä se onkin, mutta se ei välttämättä aina ole helppoa, koska se on niin vierasta egon tottumukselle nähdä syyllisyys ulkopuolella ja sitten tuomita näkemänsä.

Anteeksiannon kohde on aina itse, tai mielessä oleva ajatus, eikä ajatuksen projektio, konkreettinen asia. Perimmäinen anteeksiannettava on ajatus siitä, että olisit vienyt Jumalalta Hänen paikkansa haluamalla itse määritellä itsesi. Annat anteeksi aina Alkulähteestä erkaantumisen harhalle riippumatta siitä, miltä se näyttää. Jumala Itse ei anna anteeksi, koska Hän ei ole tuominnutkaan ketään. Hän tietää ja tuntee sinut aina nyt, eikä koskaan muistele mitä teit tai olit tekemättä. Hän ei vaadi keneltäkään yhtään mitään.

Anna siis anteeksi Hänelle, Joka sinulle vapaan tahdon antoi, ja sitten sille ajatukselle, että voisit olla Hänestä erossa. Anteeksiantamisesi herättää sinut vähitellen unestasi. Pyhä Henki tekee suurimman työn poistaessaan tiedostamattoman syyllisyyden, ja sen myötä erillisyyden tunteen. Sen avulla voit myös lakata pikkuhiljaa kiintymästä maailmaan ja sen asioihin, ja alkaa hiljalleen ymmärtää, ettei maailma ole missään muualla kuin omissa kuvitelmissasi. Anteeksiantamisen mahdollinen vastustaminen johtuneekin yksilöllisen ja erillisen minän menettämisen pelosta. Mutta et voi menettää sitä mitä Olet – korkeintaan harhakuvitelman siitä.

Harjoittamalla anteeksiantoa siitä tulee niin luonnollinen osa sinua, ettei sitä tarvitse edes ajatella, vaan koko olemuksesi on anteeksiantava. Mutta alkuun sitä pitää ajatella ja harjoitella käytännössä kuten mitä tahansa taitoa. Joten ole itsellesi armollinen, jos et heti onnistu kaikkea antamaan anteeksi tai ihan täysin ymmärrä, mistä siinä on kyse. Sinulla on kuitenkin Opettaja, joka tietää ja ymmärtää sen täydellisesti.

Ja tiedät varmasti antaneesi anteeksi, kun jonkin tilanteen muisto on neutraali, eikä se vaivaa tai vaikuta sinuun mitenkään.

Ajatuksen kulkua todellisesta anteeksiantamisesta Maailmankaikkeus katoaa – kirjasta sivulta 259. ”Sinällä” voi tässä sitaatissa tarkoittaa ihmistä, tilannetta, olosuhdetta, paikkaa jne.

”Et ole oikeasti siellä missä luulet. Jos minä ajattelen, että sinä olet syyllinen tai jonkin ongelman alkusyy, silloin kuvitellun syyllisyyden ja pelon täytyy olla minussa. Koska Jumalasta erkaantumista ei koskaan tapahtunut, annan meille ”molemmille” anteeksi sen, mitä emme todellisuudessa ole tehneet. Jäljelle jää vain viattomuus, ja yhdyn nyt Pyhään Henkeen rauhassa.”